Minä
 > Elämänkerta
 > Urheilu
 > Kuvia
 > Tukholma
Ansioluettelo
Blogi
Linkkejä
Etusivu

  Elämänkerta

Alla on elämänkertani lyhyessä ja ytimekkäässä muodossa. Olen listannut siihen jotain isoja ja mieleenpainuneita juttuja, mutta paljon puuttuukin.

4.3.1981 klo 11.30 Näin päivänvalon Oulun yliopistollisessa sairaalassa
1981-1984 Asuimme Vaalassa, Kainuun tutkimusasemalla, sain Antero-pikkuveljen 14.3.1983. Ensimmäinen kilpaurheilusuoritukseni oli Pelson nappulahiihdoissa
Syksyllä 1984 Muutimme Pälkäneelle Hämeen tutkimusasemalle Myttäälän Rappumäkeen
Kesällä 1987 Aloitin yleisurheilun kunnan sarjakilpailuissa
Kesällä 1988 Ensimmäinen ulkomaanmatkani suuntautui Eestiin, joka oli vielä tuolloin osa Neuvostoliittoa
Syksyllä 1988 Aloitin koulun Keskuspiirin ala-asteella
Kesällä 1990 Muutimme tutkimusaseman päärakennukseen, Myttäälän kartanon yläkertaan. Osallistuin ensimmäistä kertaa sisulisäsähuipentumaan Tampereen Ratinan stadionilla
Keväällä 1993 Osallistuin Tenavatähti-laulukilpailuun, esiinnyin ensimmäistä kertaa televisiossa
Syksyllä 1993 Aloitin pikaluistelun todenteolla
Syksyllä 1994 Menin yläasteelle
Joululomalla 1995-1996 Olin harjoitus- ja kisamatkalla Norjan Hamarissa.
Heinäkuussa 1996 Kävin rippikoulun Tampereen Messukylän seurakunnan leirillä Vuontispirtillä, Lapissa
Keväällä 1997 Peruskoulu loppui ja isoveljeni Anssi pääsi ylioppilaaksi
Syksyllä 1997 Aloitin lukion
Talvella 1998 Edustin Suomea Suomi-Ruotsi-Norja-ikäkausimaaottelussa Norjan Geithusissa. Kisasin myös Ruotsin Eskilstunassa Viking Race -kisoissa. Voitin ikäsarjassani SM-pronssimitaleita ja tein uusia ennätyksiäni.
Keväällä 1998 Minua ei enää valittukaan Suomen Luisteluliiton valmennusryhmään. Olin aikani motivaatiokuopassa harjoittelun suhteen.
Kesällä 1998 Olin Kesälukioseuran 10 päivän kurssilla Saksassa Bad Kissingenissä ja asuin Weigandin perheessä. Olin viikon verran kesäjäillä treenaamassa Norjan Hamarissa.
Syksyllä 1998 Opiskelin yhden jakson Herttoniemen yhteiskoulussa Helsingissä ja treenasin luistelua Oulunkylässä
3.6.2000 Pääsin ylioppilaaksi Pälkäneen seudun lukiosta
Syksyllä 2000 Aloitin opinnot Teknillisen korkeakoulun informaatioverkostojen koulutusohjelmassa, muutin Helsinkiin
Syksyllä 2001 Treenasin viikon Saksan Inzellissä.
Keväällä 2002 Muutin Otaniemeen
Huhti-toukokuun vaihteessa 2002 Osallistuin Soirée de la Chanson francaise -laulukilpailuun Kroatian Splitissä
Kesällä 2002 En enää treenannut pikaluistelua, mutta osallistuin ensimmäistä kertaa Venlojen viestiin ja suunnistuskärpänen pääsi puraisemaan :)
Kevät 2004 Vietin kevään vaihto-opiskellen Tukholmassa
Kesällä 2004 Aloitin työt tutkimusapulaisena Viestintätekniikan laboratoriossa
Tammikuussa 2005 Aloitin diplomityön
10.10.2005 Valmistuin diplomi-insinööriksi ja jatkoin edelleen töitä Viestintätekniikan laboratoriossa
Marraskuussa 2005 Pidin konferenssiesitelmän Printing Future Days -opiskelijakonferenssissa Saksan Chemnitzissä, muutin Etelä-Haagaan
31.12.2005 Hämeen tutkimusasema toimi viimeistä päivää
Maaliskussa 2006 Olin Suomen nuorten luistelujoukkueen mukana valmentajana Hollannin Heerenveenissä Viking Race -kisoissa
1.7.2006 Vanhemmat muuttivat Orivedelle, kotikoti lakkasi olemasta
Elokuussa 2006 Aloitin työt Tampereen teknillisessä yliopistossa tiedottajana
Syksyllä 2007 Muutin takaisin Espooseen, aloitin työt TietoEnatorilla
Syksyllä 2008 Aloitin lauluopinnot Helsingin konservatorion aikuisopetuksessa

 

 


Viimeksi päivitetty 17.9.2008